perjantai 30. tammikuuta 2015

Tätäpä tämä



tietsikalla istumista sekä koulussa, että kotona. Kaavaohjelma Modaris on ollut ehkä loogisempi kuin viimevuonna opiskeltu Grafis. Tätä Modarista osaan hiukan itsekkin mennä eteenpäin, ei tarvitse open olla koko ajan sanomassa seuraavaa siirtoa.


Pitkiä päiviä istutaan koneella tosiaan, kun tietoteknisen kaavan lisäksi on tietokoneavusteinen suunnittelu 1. ja 2. + visuaalinen dokumentointi. Mielenkiintoisia juttuja, mutta melko raskasta istua koneella aamusta iltaan... kun on enemmän luonteeltaan tekevä ihminen.
InDesignilla tehdään portfoliota ja siitä olen aika innostunut. Illustraattorilla taasen piirretään tasokuvia ja siitä en tiedä oonko ollenkaan innostunut. Kehveli kun on vaikiaa se homma, sitä pitäisi harjoitella päivästä toiseen ja aamusta iltaa, ihan koko ajan.
(LeenaT olis mukava tietää teettekö koulussa näillä ohjelmilla?!)

Nyt tulin pariksi päiväksi kotiin kirjoittelemaan esseitä. HUH! Muutama olis rästissä.
Kämpillä tietsikkayhteys alkoi tökkiä, joten kotona on mukavampi keskittyä portfolioesseen pohdintaan ja visuaaliseen kulttuurihistoriaan... aah! olishan tuossa vielä Muotoiluprojektinkin raportointi, kaikista vaatimuksena vähintään nelisivuinen pohdiskelu. Oi autuutta!


Valmistuksessa meillä on meneillään miehen puvun takin muokkaus jakuksi tai liiviksi. Jarkon vanhan takin otin ja silppusin ;) Lisäksi laitan sikamokkasuikaleita, joita jäi viimekeväisestä hameen tekeleestä. Katsotaan mitä tulee.

Täytyisköhän mun välillä tehdä jotakin hyödyllistä, siivouksetkin tuossa odottaa.
tämä aamu on taas käynnistynyt hitaanlaisesti.



11 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja hyvää valoa!

    VastaaPoista
  2. Kyllä tässä melkoiseksi nörtiksi oppii pikkuhiljaa koulutuksen myötä. Tänään sain kyllä ratkaistua monenlaista mysteeriä, joita It-alan ammattilainenkaan ei välttämättä heti hoksannut :) Odotapa vaan, sinustakin vielä nörtti kehkeytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeitä täytyy täpahtua, että minusta nörtti leivotaan :) mutta kyllä mulla nyt alkeet alkaa olla hanskassa... en oo ihan toivoton tumpelo, ainakaan kaikessa!

      Poista
  3. Aivan öönä noita ohjelmien nimiä katselin... Ei siis käytetä! Katsoin tuota Illustratoria, Adobelta ilmainen... Pitää tutustua! ❄️😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan ööööö, olin suunnitellut, että tulisn sun tunneille istuskeleen... En toki häiriköimään, vaan jotta saisin vähän hommeileita kotopuolessa etteenpäin

      Poista
  4. On pitänyt kysyä sulta... Mulla/meillä olisi iiisssssoooo musta nahkaliivi vailla käyttöä. Pehmeää nahkaa (varmaan helppo työstää... 😝) Mitä semmoisesta voisi tehdä mulle - vink vink... 😇

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistetään korvantaakse, ens vuoden mallistoproggis ja oppari tässä vähän ahistaa... Mutta saattaa ahistaa sitten rahapulakin, että tehtäiskös jottain kamalan isotöistä ja kallista 😘

      Poista
  5. Huh huh!

    Mietippä vaan tuon kaiken seassa ja ohessa vielä siivoamisia! Joo, varmasti pitäisi siivota silleen kaapinpohjukoita myöten, oikein perusteellisesti... Saunanlauteiden alusetkin voisit jynssätä, kaakelinsaumat kiillottaa!!!
    Kuka odottaa? Itsehän sitä nuo paineet luodaan, että pistäisi vielä olla maailman tehokkain suurperheen äitikin... Hyödyllinen!?

    Nyt kuule jätät ne siivoamiset, ajatteluasteelle, sulla on aivan järkyttävä määrä kaikkea muutakin. Varsinkin, kun et ole omalla mukavuusalueellasi, vaan joudut nörtteilemään... Se vie kauheasti energiaa ja aikaa.... Tiedetään....

    Minä lähden säntäämään nyt mm. perikunnan asioita, on nääs muutaman lipun ja lapun paikka, jälleen... Vaikka tekisi tavallaan mieli siirtää kaikkea vaikka siivoamalla!

    Aurinkoa ja hyvää tuulta purjeisiisi!

    ;-) Tiinalta

    p.s. nyt ollaan vielä sen verran kaamoksessa, ettei kaikki lika näy. kannattaa odottaa kevään kirkkaita kelejä, jolloin pölyä oikein leijuu ja tuntuu, että asuu sonnassa, katos ettei niikuin tee turhaa, kun joutuu kevätauringossa tekemään kuitenkin kaiken perusteellisesti uudelleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, tuli siivottua- ei kuitenkaan saunanlauteiden alusjynssäystä ja joo, jäi essee kirjoittamatta :(
      Tää tuli liian myöhään Tiina, että olisin luvan kans voinut olla siivoamatta. En tiiä mistä se tulee, mutta viikkosiivous on pakollinen, en pysty niin paskan keskellä elämään. En millään :)

      Poista
    2. Tiedetään, perusviikkojynssäys tekee kutaa ja pitää ruodussa....
      T

      Poista